torstai 7. helmikuuta 2013

7.2. Kaksi vuotta onnettomuudesta...

Tänään tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun iltapäivällä puoli kolmen aikaan saimme tuon kamalan puhelun Mikaelan onnettomuudesta. Edelleen yksi karmaisevimmista muistoista on juuri tuo puhelu, kaikki se hätä, huoli, paniikki. Ja kaikki sitä seuraavat vuorokaudet. Olemme kulkeneet pitkän ja rankan matkan. Paljon itkua, murhetta, joitain takapakkeja, mutta kuitenkin on ihan pakko sanoa tuo klassinen lause: "Asioilla on tapana järjestyä". Meidän kohdallamme omaa jalkaa ei järjestynyt, mutta moni muu asia sen sijaan aivan uskomattomalla tavalla. On ihanaa, että meidän perheessämme on edelleen valoisa ja ihana nuorukainen, joka omalla asenteellaan jaksaa aina yllättää. Asiat ovat hyvin. Olemme siitä niin onnellisia ja yritämme muistaa myös sanoa sen ääneen toisillemme riittävän usein.
Nyt odottelemme innolla yhteistä reissuamme rakkaaseen Espanjaan. Ja pikku breikkiä talvesta ja lumesta. Toivotamme kaikille tukijoukoillemme jo etukäteen ihanaa hiihtolomaa ja kevään odotusta!